Kuukauden hyvin ahkeran opiskelun jälkeen yliopisto tosiaan
antoi meille kaikille ”väsyneille” opiskelijoille viikon loman. Jo tässä
vaiheessa voin sanoa, että Suomessa neljän periodin systeemi on paljon
tehokkaampi kuin paikallinen kahden lukukauden järjestelmä – koko kevään
samojen kurssien seuraaminen samassa aikataulussa on hieman pitkästyttävää,
kotona kurssien vaihtuminen puolessa välissä lukukautta todella piristää menoa.
Vaikeammaksi asian täällä tekee vielä tämän viikon aurinkoiset kelit, luentojen
sijaan olis ihanaa jäädä loikomaan kampuksella olevan linnan (!) puistoon. Voin
hyvin kuvitella tilanteen huhtikuussa kun mittari näyttää hellelukemia,
itsekuri tulee olemaan koetuksella!
Lomaviikko oli ehdottoman rattoisa, eräänlaista slow
living-elämää, päivä kerrallaan keksittiin kaikkea kivaa tekemistä. Yhtenä
iltana sain maistella kotitekoisia crêpeseja eli lettuja kaikenlaisilla
täytteillä, toisena päivänä keksittiin ruotsalaisen toverini Rebeckan kanssa
tehdä pohjoismaiseen tapaan laskiaispullia, apukokkina toimi italialainen
Nadia. Jännityksellä etsimme kaupasta loputtoman kauan kardemummaa, jota
lopulta ei löytynyt, mutta kuivahiivaa onneksi oli. Tyytyväisinä hoidimme
leipomiset ja tyrkkäsimme pullat supertehokkaaseen asuntolan kiertoilmauuniin –
tuloksena lievästi kärähtänyt pinta ja sisältä juuri ja juuri kypsät pullat. Rebecka
valmisti itse mantelimassan, joka oli aika lähellä totuutta, kerma sai luvan
tulla pursotinpurkista vatkaimen puutteessa. Maku oli aika hyvä, melko
kotoinen, mutta koostumus erikoinen, paljon kiinteämpi kuin normipullassa.
Leipomisen jälkeen vilkaisimme jauhopussia ja voilà – olimme sitten ostaneet
jotain erikoisjauhoja leipomiseen, joihin oli jo valmiiksi lisätty vaikka mitä.
Ei ihme, että pulla oli hiukan tiivis paketti. Tyytyväisiä olimme joka tapauksessa
kunnianhimoiseen yritykseemme toteuttaa suomalais-ruotsalaisia herkkuja, lisää
on varmasti tiedossa! Sana nimittäin kiiri että olimme jotain kokkailleet ja
seuraavaksi tilauksessa on kokonainen pohjoismainen illallinen, tietysti
kasvisversiona (Rebecka on myös kasvissyöjä ja suuri henkinen tuki, kun
pähkäilemme yliopistolla, mitä syödä)!
![]() |
| Minä, Rebecka, Nadia ja superpullat. |
Kävimme myös päivävierailulla läheisessä Carcassonnen
kaupungissa, jossa sijaitsee keskiaikainen linna muurineen. Paikka on todella
kaunis ja kiehtova, seikkailimme muureilla ja linnassa, naurettiin hulluna ja
räpsittiin kuvia. Päivä oli yksi ensimmäisiä todella aurinkoisia, mikä todella
nostatti mielialaa. Tässä pieni kuvakooste niille, jotka eivät facebookissa
ole:
Loman suuri kohokohta oli neljä päivää etelän lämpöä
Barcelonassa enkku-Martinin ja irkku-Scarlottin kanssa. Kuusi tuntia bussissa
ja oltiin kuin toisessa maailmassa, olin jo unohtanut millaista on suurkaupungissa:
turisteja, ruuhkaa ja melua! Sää oli päivisin koko ajan kahdessakympissä ja
aurinko porotti jo tässä vaiheessa kuumasti. Muistelin viimekertaista
toukokuista visiittiäni kaupunkiin ja sitä hellettä ja hikoilua ja olin tosi
tyytyväinen tähän miellyttävään lämpöön. Hymyilin varmaan koko neljä päivää
putkeen, niin iloinen olin siellä olostani. Käveltiin tosi paljon ympäriinsä ja
ihasteltiin kuinka kaunis kaupunki on, syötiin tosi hyvin ja tietysti
ulkoiltiin kaupungin raikkaassa yöelämässä. Maailma on kyllä pieni paikka,
sillä hostellissa työskenteli yksi suomalainen (bongasin aksentista, mistä hän
ei tykännyt) ja samassa huoneessa majoittui kanadalainen tyttö, joka opiskelee
myös Toulousessa. Aikamoinen sattuma etenkin jälkimmäinen. Erityisen ihanaa
reissulla oli nähdä kahta taikkilaista, Hannaa ja Veeraa, joiden kanssa ennen
opiskelin ja jotka tekevät Erasmusta Barcelonassa. Kävin ensimmäisen kunnon
suomenkielisen keskustelun livenä tammikuun jälkeen tyttöjen kanssa, tunne oli
vähintäänkin omituinen, sanat välillä niin hakusessa! Naurettiin ylipäätään
kaikille kielivaikeuksille, joita kohtaamme, oli mahtavaa jakaa
vaihtokokemuksia heidän kanssaan. Reissu ei todellakaan jättänyt kylmäksi,
mutta yhtä ihanaa oli palata ”kotiin”. Katsoin bussin ikkunasta kanavaa, jonka
vartta palasimme takaisin ja mietin, että on tämäkin niin upea kaupunki, lisäksi
paljon rauhallisempi – ei turisteja joka kulmassa, saa juoda kahvinsa rauhassa
puistonpenkillä joen rannalla muiden paikallisten kanssa. ;)
![]() |
Nyt on eka loma lomailtu, seuraava kahden viikon reilun
kuukauden päästä, tässä välissä pitäisi oikeasti opiskellakin! Yksi esitelmä
pitäisi vääntää ja toinen 15 sivun ranskankielinen tutkielma, en malta
odottaa... Ensi viikoksi on luvattu paljon kylmempää ilmaa ja sadetta, ehkä
sitten voisin aloittaa tutkimusmateriaalin hakemisella kirjastosta. Nyt on
kuitenkin taas viikonloppu edessä ja vielä vähän lämpöä jäljellä, nautin siis
siitä! Ja ai niin, tein päätöksiä ja hanki lopullisen paluulipun kesäkuun
lopulle, eli jollei huhtikuussa niin viimeistään heinäkuussa tapaamme! Lämpöä
kaikille missä ikinä luettekin, kevät on täällä!








Hei
VastaaPoistaHienoa nähdä nämä kuvat, aistia fiilikset ja kadehtia keskiaikaisten kaupunkien fiiliksiä. Täällä hiihdetään ja saunotaan..Mamma
Wau, ihastuttavaa ja upeaa! Nauti. Itse kävelin Vanhan kaupungin lahden jäällä hyytävässä pohjoistuulessa ja puolentunnin kuluttua oli luovutettava. Aurinko kyllä paistaa.
VastaaPoistaKesää odotellessa tilasin yöpymisen Isokarin majakkasaarelle heinäkuussa vanhalle Luotsituvalle.
Saunakin on, Ja meri. Parahin terveisin mamman serkku
Kuva: http://www.isokari.com/uploads/images/luotsitupa/luotsitupa.jpg