Les français

Jo tässä vaiheessa ajattelin tarttua aiheista mielenkiintoisimpaan, ranskalaisiin tietysti! Näin parin viikon perusteella voin jo tehdä jotain hätäisiä johtopäätöksiä, joita voin sitten kumota myöhemmin. Yksi erittäin miellyttävä ajanviettomuoto täällä on tietysti ihmisten tarkkailu. Kuten jo aikaisemmin kerroin, toulouselaiset vaikuttavat olevan varsin rentoa ja puheliasta porukkaa, kuka tahansa saattaa tulla sanomaan jotain missä tahansa ja apua kysytään jolta kulta pienimmässäkin asiassa. Small talkia on harrastettava! Tänään kenkäkaupassa, kun päätin varustautua talven tuloon tällä viikolla, selitin myyjälle koko tilanteeni: olen Suomesta enkä ottanut mitään talvivaatteita mukaani, mutta nämä kengät tässä ah, onpas kyllä hienot ja vielä alennuksessa! Kengät eivät kuitenkaan lähteneet matkaani, ja tässä kohtaa on todettava: kyllä äiti, olit oikeassa. Olisi pitänyt ottaa mukaan myös talvivarusteet, mutta kuka olisi oikeasti arvannut, että täällä voi olla oikeasti pakkasta! Katoin sääennusteet ja tilastot ja kaikki ennen lähtöä, eivätkä ne antaneet ymmärtää mitään moista lämpötilanpudotusta. Kun saavuin tänne, oli lämpöä + 15, kohta sama, mutta miinussuuntaan..ehkä se on vaan yöaikaan? Oon toiveikas, en tullut tänne viettämään talvea pakkasen ja lumen keskelle! :)

Nyt kun olen puinut erittäin tärkeää sääasiaa, joka korventaa mieltäni, voin palata takaisin ranskalaisiin. Heitä ei tämä nollakeli tällä hetkellä tunnu hätkäyttävän, toppatakkien lisäksi näkee todella paljon asuja, joita suomalaiset käyttävät aikaisintaan kesäkuussa. Toisille on selvästi tärkeää tyyli ennen kaikkea. Yleinen tyylitaju onkin varsin rento ja chic, jos kahdella sanalla pukeutumista kuvailisi, mutta ei todellakaan mitenkään viimeisen päälle huippumuotia, enemmänkin klassinen meininki. Lisäksi moni on todella, todella voimakkaasti hajustettu, sitä ei voi olla huomaamatta, sekä melkein joka toisella nuorella ja yliopisto-opiskelijalla roikkuu olkapäältä..Eastpak-reppu! Se, kumman käyttö herättää mussa suurta hilpeyttä ja nostalgiaa, voitte arvata itse.

Yhtenä iltana kaiken tarkkailun jälkeen pääsin sitten tapaamaan kaverin matkassa ihan oikeita paikallisasukkeja. Kehitettiin varsin mielenkiintoinen keskustelu Ranskan kaupungeista: toulouselaiset ilmoittivat, että Pariisissa asuu varsin nenäkästä ja kylmää porukkaa, eikä atmosfääri ole mitään lähellekään kuin täällä. Onnekseni olin juuri ennen tätä analyysiä jo sanonut, että Pariisi on varsin ihana ja kaunis kaupunki, mutta ihmiset eivät juuri lämmittäneet – pisteet kotiin mulle siis! Tässä kohtaa keskustelua mietin Suomessa elävää stereotypiaa siitä, että ranskalaiset ovat nenäkästä porukkaa ja nyt toulouselaiset sanovat samaa pariisilaisista. Mua huvitti kovasti, aina löytyy joku ihmisryhmä, kehen itseään verrata ja ketä pilkata. Mutta kyllä, siinä mielessä olen samaa mieltä, että missä tahansa suurkaupungissa on todella vaikea tutustua keneenkään, toisin kuin täällä. Porukka, jonka tapasimme, oli kyllä todella ystävällistä – piikki oli auki heidän laskuun ja juttua riitti, kaikki tuli vuorotellen kysymään kuka olen ja mistä tulen. Niin ja se, minkä he todella osaavat, on juhliminen! Iltahan jatkuu tietysti aamuun asti ja tanssi ei lopu koskaan, itse olen luovuttanut kuuden aikoihin, kun toiset vielä jatkavat en todella tiedä kuinka pitkään..! Koko viikon aamuluentojen jälkeen se, että menee nukkumaan siihen aikaan, kun yleensä herää, ei ehkä ole paras yhdistelmä. Mutta maassa maan tavalla, eikö vaan?

Ystävällisyys ja kohteliaisuudet eivät lopu myöskään vaikeissa tilanteissa – sen huomasin saadessani sakot bussissa. Taustatiedoksi kerrottakoon, että omistan kuukausilipun, 10 euroa kuussa. En vain ollut tietoinen siitä, että lippu on leimattava joka kerta, kun astuu kulkuneuvoon. Tarkastaja käski minut ja italialaisen opiskelukaverini ulos bussista ja selitti tilanteen kerta toisensa jälkeen pysyen koko ajan rauhallisena ja erittäin asiallisena. Kävijämäärän laskemiseksi lippu on pakko leimata, ja sakko kummallekin olisi 30 euroa. Yritin ensin leikkiä tyhmää ja kielitaidotonta, mutta koska se ei auttanut, hymyilin, itkin ja pyysin kauniisti, että saisin sakot anteeksi, koska en ollut tiennyt käytännöstä. Kosteat silmät olivat kylläkin aidot, koska olin niin ärtynyt tilanteesta. Olin ostanut kuukausilipun!!! Tarinalla ei ole kaunista loppua, sakot oli maksettava heti tai summa kasvaisi radikaalisti. Maksoimme hiljaisina ja kohteliaisuuksia ja lupauksia ladellen, ettemme enää koskaan jättäisi lippua leimaamatta. Tarkastajien mentyä iski päälle totaalinen hysteria, naurettiin ja juostiin vesisateessa ympäriinsä etsimässä hukassa olevia henkkareita, mutta se onkin jo toinen ja onneksi onnellisempi tarina. Koko hommasta on jo muodostunut sisäpiiriläppä, jota jaksamme heittää aina bussiin mennessämme, tietysti.

Asiapitoisempaa ensi kerralla vaikkapa sitten niistä luennoista, koska toki myös opiskelen täällä, vaikkei siltä vaikuttaisi. A plus!

Kulttuurisia kohtaamisia ja kielisolmuja

Roosa kaupunki, ”la ville rose”. Siinä yksi ensimmäisistä asioista, jonka kuulin ja huomasin, kun saavuin Toulouseen. Muita kuvauksia tällä jo vietetyn ajan perusteella voisi olla opiskelijoiden (meitä on täällä hyvin paljon) tai rennon meiningin kaupunki: ihmisillä on usein aikaa hymyillä, jäädä tuijottamaan ja heittää pari sanaa kadulla, joskus jopa kaikkea tätä yhtä aikaa. Toki saatan myös vain näillä sanoilla ruokkia päässäni kasvavaa, romantisoitua mielikuvaa leppoisasta, puolimaalaisesta etelän kaupungista. Täällä on tosiaan vähemmän asukkaita kuin Helsingissä ja vasta yksi tapaamani ranskalainen opiskelija sanoi olevansa täältä kotoisin, kaikki muut ovat muuttaneet tänne maakunnista. Toisaalta – itse hillun kadulla tientukkeena kamera kädessä ja hymyilen – kyseessä olla vuorovaikutuksellinen ilmiö..!

Kaupunki on siis tajuttoman kaunis ja ihania, keskiaikaisia pikkukujia riittää loputtomiin koluttavaksi. Pääosin kaiken ajan on kuitenkin toistaiseksi vienyt, ei tietenkään opiskelu (ekalla viikolla ei ehtinyt vielä osallistua luennoille, koska kaikki aika meni papereiden viemiseen sinne tänne ja muuhun byrokratiaan..), vaan muiden vaihtarien kanssa hengailu. Mulla ei todellakaan ollut mitään suunnitelmaa, että tutustun täällä ensisijaisesti muihin Erasmuksiin, mutta se vaan tapahtui automaattisesti. Heti ekana aamuna saavuin vaihtopalveluihin ja kappas – siinähän jo oli kasa brittivaihtareita ja ennen kuin huomaankaan, oon niiden kanssa lounaalla, baarissa jne. Sivuhuomautuksena on kuitenkin sanottava, että kunniakkaasti olemme puhuneet alusta asti ranskaa yhdessä. Oon tosi onnellinen, etten ole tavannut vielä muita suomalaisia kenen kanssa liittoutua, koska heti kun nämä edellä mainitut britit jäävät keskenään, kieli vaihtuu sukkelaan kotimaiselle. Houkutus on liian suuri. Huvittavia hetkiä kielien kanssa on kyllä ollut: oon pari kertaa puhunut brittien ja yhden venäläisen kanssa molempien vahvemmalla yhteisellä kielellä, enkä kuitenkaan millään voinut estää ranskan tulemista ulos suusta! Aloitin kaikki lauseet ranskaksi ja piti todella ponnistella sekä venäjän että englannin eteen! Kieliasetukset on todella vaihtuneet mun päässä!

Paljon saa kyllä taistella ja miettiä sanojaan päivittäin, sanasto on mulla todella rajallinen, mutta kehitystä tapahtuu koko ajan. Meillä oli ranskan kielikoe, yliopisto halusi arvioida meidän kielitaitoa tilastoja varten ja järkätä myös kielikurssin. Tein kolmituntisen, moniosaisen kokeen oikein huolella toivoen, että pääsen mahdollisimman omaa kielitaitoani vastaavaan ryhmään. Tulos oli todella pettymys: en tarvinnut koko ranskan kurssia, koska kielitaitoni on kuulemma niin hyvä. (Tässä kohtaa pitänee kiittää loistavaa suomalaista koulujärjestelmää, joka on jättänyt muistijälkensä vuosienkin päähän.) Oon tän viikon pohdiskellut asiaa ja päättänyt, että ensi maanantaina menen paikan päälle, kun kurssi alkaa, ja ilmoitan opettajalle osallistuvani tuloksesta huolimatta. Päätökseeni saattoi hieman vaikuttaa myös se, että kurssista saa kuusi opintopistettä, jotka todella haluan. Eikä kertauksesta voi ikinä olla haittaa, eihän?

Meitä on täällä kasassa todella monikulttuurinen porukka, kenen kanssa vietän eniten aikaa: brittien lisäksi on pari italialaista, saksalaista ja kreikkalaista, kanadalainen, ruotsalainen ja tsekkiläinen. Mun alkuperää veikkaillessa ihmiset ovat tarjonneet tosi usein Saksaa, mitä ihmettelen kyllä, koska yllättäen en tunne itseäni kovin saksalaiseksi.  Oli tietysti aivan pakko opetella saksalaisen Stefanien avulla sanomaan ”tulen Saksasta” (ja lausun sen kuulemma todella uskottavasti!). Suomea on tullut mietittyä aina silloin, kun joudun toistelemaan ihmisille maan nimeä: ”Mistä sä olet kotoisin?” ”De la Finlande…Finlande. Finland!!!!” (ensin hämmästynyt, mutta sitten oivaltava ilme kysyjän kasvoilla) ”Ah oui!”. Kyllä, meillä on joulupukki, mutta ei husky-ajokoiria luonnonvaraisena ja kyllä, revontulet on tosi kauniita, mutta Helsinki on todella kaukana niistä, jos tulette mun luokse joskus käymään. Perussettiä, johan tämä on töissäkin kuultu.

Puhuin tänään ensimmäistä kertaa suomea melkein kahteen viikkoon, kun kävin diplomaatin luona äänestämässä. Virkamies sanoi oikein kädestä päivää ja esitteli itsensä ja kertoi, että oon 45.äänestäjä tänään. Tuli todella merkityksellinen olo! Vielä hauskemman tilanteesta teki tamperelainen nainen (kaupungista oli jotain puhetta), joka juuri teki lähtöä, kun saavuin. Tipauttaessaan kuorensa vaaliuurnaan hihkaisi: ”terveisiä pikku-kakkoselle!” ja minulle hymyillen poistui tyytyväisenä.

Näkymä asuntolan vierestä. Ei paha.

Yliopistosta ja luennoista lisää myöhemmin!
Bisous, a bientôt!