Keväthuumaa

Tuntuu aivan mahdottomalta ajatella, että reilussa kuukaudessa sää on tehnyt kuperkeikan: helmikuussa pakkasta oli reippaasti, nyt mittari hipoo päivisin kahtakymppiä – varjossa..! Suomalainen helleraja on mennyt varmasti rikki viime viikkoina ja lounastunneilla on tullut hankittua kiva pohjakärtsäys/rusketus. Kyllä, oli pakko revitellä nyt ihanalla kesäisellä säällä, mut oon itsekin ihan ihmeissäni, kuinka on mahdollista olla niin kuuma niin aikaisin!

Teidän iloksenne, hyvät lukijat, pieni kuvakollaasi: helmikuu vs. maaliskuu!

Kielen kanssa menee oikein mukavasti, sanavarasto kasvaa kovaa vauhtia ja erityisesti puhutun kielen ymmärtäminen on kehittynyt huimasti, paljon tehokkaammin kuin puhuminen.  Ollaan käyty paljon porukalla eri tapahtumissa: leffassa (tosi halpaa opiskelijoille!), konserteissa, jopa vallatussa kappelissa, jossa järjestetään nyt kultuuri-iltamia laidasta laitaan. Yksi ilta kävin myös kielikahvilassa, tiedättehän, sinne mennään sisään ja kerrotaan mistä tulee ja mitä kieliä puhuu ja voilà! Hihassa oli vaikka kuinka monta ranskalaista, jotka halusi treenata suomea (kyllä!), ruotsia, venäjää ja yksi herrasmies kaikkia kolmea samaan aikaan.  Ensimmäisen puolituntisen kielisekamelskasta jotenkin selvittyäni löysin onneksi ranskalaisia, jotka tyytyi ihan omaan äidinkieleensä. Kaikille treeniä tasapuolisesti! Lisäksi mun ruotsi on tällä hetkellä niin huvittavaa, että parempi olla puhumatta. Ranska on vallannut kaiken tilan heikommilta kieliltä, ja ilmeisesti myös suomelta, koska puhuin yhden suomalaisen tytön kanssa hienoa puhe- ja kirjakielen sekoitusta. Pääsette vielä kuulemaan, varautukaa etukäteen!

Kävimme myös katsomassa rugby-ottelun yksi lauantai isolla stadionilla, Rugby on paikallisille sama asia kuin jääkiekko suomalaisille, oman kaupungin joukkuetta kannatetaan henkeen ja vereen. Toulouselaisilla on vielä varaa ylpeillä, koska heidän joukkueensa on yksi maan parhaista. Odotukset olivat siis korkealla, kun suuntasimme puna-mustaan sonnustautuneiden ihmisten ja lippujen täyttämälle stadionille. Todellisuus oli jotain muuta – emme edes huomanneet pelin ensi sekunteja, tajusimme vasta kun kaukana, keskellä ruohikkoa tapahtui liikettä. Rugbya harrastava ystäväni Véronique selitti ystävällisesti, että kyseisenä viikonloppuna oli jossain muualla iso, kansainvälinen peli ja suurin osa Toulousen kärkipelaajista osana maajoukkuetta. Korvaavia pelaajia vaivasi totaalinen flegmaattisuus ja vastustaja, Castres, johtikin suurimman ajan pelistä meidän suureksi harmiksemme. Oli niin siistiä aina kun toulouselaiset kentällä saivat jotain aikaseksi osallistua joukkohuutoon: touuu-louuu-söööö… Oltiin myös odotettu ylivoimaista voittoa ja totaalista massahurmiota omalla stadionilla! Meidän ja muiden kannattajien iloksi punamustat, painivat, koomiset pelaajamme piristyivät loppua kohden ja saatiin kuin saatiinkin iloinen lopetus pelille ja kansanjuhla. Itse peliä en kuitenkaan voi todella ymmärtää – tyypit kentällä kamppailee, painii ja lojuu kasoissa palloa piilotellen ja välillä tapellen, homma muistutti muinaista gladiaattoritaistelua tms. enemmän kuin urheilua! Naurettiin hulluna ja epäuskoisina aina, kun kuviteltiin jotain tapahtuvan, mutta lopputulos oli jälleen kerran valtava kasa toisiinsa tarrautuvia pelaajia! Ihme puuhaa sanon minä, mutta viihdyttävä ottelu oli. 

 

 

 

 

 

Minä, Martin ja Nadia teemaväreissä.

Oon totaalisen hullaantunut tähän kaupunkiin nyt kun on tullut kunnolla kevät ja ihmiset ja luonto heränneet uuteen elämään. Täällä on ihan jumalattoman kaunista! Koskaan ei voi tietää, mitä kulman takaa löytyy. Eilen oli myös viimein kaupungin karnevaali, jota oli lykätty viime viikosta ampumistapauksen takia. Yksi päivä käytiin myös maailman ihanimmassa ja kotoisimmassa crêpe- eli lettukahvilassa, jonka venäläis-espanjalainen tarjoilija ja ranskalainen letunpaistaja ovat uskomattoman sydämellisiä ihmisiä. Hetken juteltuani heidän kanssaan kysyin suoraan, että olisko töitä tarjolla. Vastaus oli että syksystä eteenpäin olis, harmi, en tiedä kannattaako jättää maisterivuosi välistä tarjoilemisen takia. Joka tapauksessa oon nyt löytänyt kantakahvilan, jossa tarjoillaan elämäni suussa sulavimpia crêpeja! Ja jos akateeminen ura ei ota tulta alleen niin tiedän mihin palata..

Elämäni maukkain crêpe.

Viime viikonlopun vietimme ihanassa, ah niin idyllisessä Montpellierissä, joka on kahden tunnin ajomatkan päässä rannikolla. Matka taittui mennen tullen mukavasti kimppakyydillä, joita voi etsiä ja varailla netistä.  Montpellier on kooltaan pienempi kuin Toulouse (tai Helsinki) ja meininki on intiimimpi. Pienten kujien varrella on paljon pieniä putiikkeja ja kahviloita, valinnanvaikeus suunnaton! Pari päivää meni todella mukavasti kirjaimellisesti kävellessä ja katsellessa maailmaa linssin takaa ja huudellessa, kuinka kaunista ja aurinkoista ja upeaa voikaan olla! Seurassa ei myöskään ollut valittamista, koottiin aika iso seitsemän hengen porukka, jonka kanssa sujui kaikki onneksi tosi hyvin. Joukkohysteria saavutettiin enemmän kuin useaan otteeseen, kotiin palatessa oli todella sellainen olo, että on ollut jossain kaukana lomalla. Tällä erää keskityn auringonottoon ja ensi torstain suullisen esitelmän valmistumiseen! Seuraavaa citybreakia odotellessa, suunta on jo selvillä, kuulette lisää pian! Bisous!

Montpellier - ah.