Kulttuurisia kohtaamisia ja kielisolmuja

Roosa kaupunki, ”la ville rose”. Siinä yksi ensimmäisistä asioista, jonka kuulin ja huomasin, kun saavuin Toulouseen. Muita kuvauksia tällä jo vietetyn ajan perusteella voisi olla opiskelijoiden (meitä on täällä hyvin paljon) tai rennon meiningin kaupunki: ihmisillä on usein aikaa hymyillä, jäädä tuijottamaan ja heittää pari sanaa kadulla, joskus jopa kaikkea tätä yhtä aikaa. Toki saatan myös vain näillä sanoilla ruokkia päässäni kasvavaa, romantisoitua mielikuvaa leppoisasta, puolimaalaisesta etelän kaupungista. Täällä on tosiaan vähemmän asukkaita kuin Helsingissä ja vasta yksi tapaamani ranskalainen opiskelija sanoi olevansa täältä kotoisin, kaikki muut ovat muuttaneet tänne maakunnista. Toisaalta – itse hillun kadulla tientukkeena kamera kädessä ja hymyilen – kyseessä olla vuorovaikutuksellinen ilmiö..!

Kaupunki on siis tajuttoman kaunis ja ihania, keskiaikaisia pikkukujia riittää loputtomiin koluttavaksi. Pääosin kaiken ajan on kuitenkin toistaiseksi vienyt, ei tietenkään opiskelu (ekalla viikolla ei ehtinyt vielä osallistua luennoille, koska kaikki aika meni papereiden viemiseen sinne tänne ja muuhun byrokratiaan..), vaan muiden vaihtarien kanssa hengailu. Mulla ei todellakaan ollut mitään suunnitelmaa, että tutustun täällä ensisijaisesti muihin Erasmuksiin, mutta se vaan tapahtui automaattisesti. Heti ekana aamuna saavuin vaihtopalveluihin ja kappas – siinähän jo oli kasa brittivaihtareita ja ennen kuin huomaankaan, oon niiden kanssa lounaalla, baarissa jne. Sivuhuomautuksena on kuitenkin sanottava, että kunniakkaasti olemme puhuneet alusta asti ranskaa yhdessä. Oon tosi onnellinen, etten ole tavannut vielä muita suomalaisia kenen kanssa liittoutua, koska heti kun nämä edellä mainitut britit jäävät keskenään, kieli vaihtuu sukkelaan kotimaiselle. Houkutus on liian suuri. Huvittavia hetkiä kielien kanssa on kyllä ollut: oon pari kertaa puhunut brittien ja yhden venäläisen kanssa molempien vahvemmalla yhteisellä kielellä, enkä kuitenkaan millään voinut estää ranskan tulemista ulos suusta! Aloitin kaikki lauseet ranskaksi ja piti todella ponnistella sekä venäjän että englannin eteen! Kieliasetukset on todella vaihtuneet mun päässä!

Paljon saa kyllä taistella ja miettiä sanojaan päivittäin, sanasto on mulla todella rajallinen, mutta kehitystä tapahtuu koko ajan. Meillä oli ranskan kielikoe, yliopisto halusi arvioida meidän kielitaitoa tilastoja varten ja järkätä myös kielikurssin. Tein kolmituntisen, moniosaisen kokeen oikein huolella toivoen, että pääsen mahdollisimman omaa kielitaitoani vastaavaan ryhmään. Tulos oli todella pettymys: en tarvinnut koko ranskan kurssia, koska kielitaitoni on kuulemma niin hyvä. (Tässä kohtaa pitänee kiittää loistavaa suomalaista koulujärjestelmää, joka on jättänyt muistijälkensä vuosienkin päähän.) Oon tän viikon pohdiskellut asiaa ja päättänyt, että ensi maanantaina menen paikan päälle, kun kurssi alkaa, ja ilmoitan opettajalle osallistuvani tuloksesta huolimatta. Päätökseeni saattoi hieman vaikuttaa myös se, että kurssista saa kuusi opintopistettä, jotka todella haluan. Eikä kertauksesta voi ikinä olla haittaa, eihän?

Meitä on täällä kasassa todella monikulttuurinen porukka, kenen kanssa vietän eniten aikaa: brittien lisäksi on pari italialaista, saksalaista ja kreikkalaista, kanadalainen, ruotsalainen ja tsekkiläinen. Mun alkuperää veikkaillessa ihmiset ovat tarjonneet tosi usein Saksaa, mitä ihmettelen kyllä, koska yllättäen en tunne itseäni kovin saksalaiseksi.  Oli tietysti aivan pakko opetella saksalaisen Stefanien avulla sanomaan ”tulen Saksasta” (ja lausun sen kuulemma todella uskottavasti!). Suomea on tullut mietittyä aina silloin, kun joudun toistelemaan ihmisille maan nimeä: ”Mistä sä olet kotoisin?” ”De la Finlande…Finlande. Finland!!!!” (ensin hämmästynyt, mutta sitten oivaltava ilme kysyjän kasvoilla) ”Ah oui!”. Kyllä, meillä on joulupukki, mutta ei husky-ajokoiria luonnonvaraisena ja kyllä, revontulet on tosi kauniita, mutta Helsinki on todella kaukana niistä, jos tulette mun luokse joskus käymään. Perussettiä, johan tämä on töissäkin kuultu.

Puhuin tänään ensimmäistä kertaa suomea melkein kahteen viikkoon, kun kävin diplomaatin luona äänestämässä. Virkamies sanoi oikein kädestä päivää ja esitteli itsensä ja kertoi, että oon 45.äänestäjä tänään. Tuli todella merkityksellinen olo! Vielä hauskemman tilanteesta teki tamperelainen nainen (kaupungista oli jotain puhetta), joka juuri teki lähtöä, kun saavuin. Tipauttaessaan kuorensa vaaliuurnaan hihkaisi: ”terveisiä pikku-kakkoselle!” ja minulle hymyillen poistui tyytyväisenä.

Näkymä asuntolan vierestä. Ei paha.

Yliopistosta ja luennoista lisää myöhemmin!
Bisous, a bientôt!